HUB_Zekler_1500-sarja_artikkeli_hero_640x250px

Kauppakeskus Tripla rikkoi kävijäennätyksiä jo avajaisviikollaan, mutta ennätyksiä on tehty myös Triplan työmaalla, sillä viiden vuoden rakennusurakan aikana ei tapahtunut yhtään kuolemaan johtanutta tai muuten vakavaa onnettomuutta. Jos hanke olisi mennyt tilastojen mukaan, suhteessa rakennustyömaan työntekijöiden ja tehtyjen työtuntien määrään, olisi pitänyt sattua jotakin todella vakavaa.

Työtapaturmien ehkäisyssä yksi avaintekijä on henkilönsuojainten saatavuus. Tähän panostettiin voimakkaasti Triplan työmaalla, jolla oli alusta asti Skyddan suojainkontti. Työmaalla sijaitsevasta kontista YIT:n työntekijät saattoivat helposti hakea henkilökohtaisia suojaimia käyttöönsä.

Triplan työmaa ja Pasilan uusi asema

  • Rakennustyöt käynnistyivät 2015, vanha asema purettiin 2017
  • Kolmen korttelin kokonaisuus: Pasilan asema, kauppakeskus, pysäköintilaitos, asuntoja, hotelli ja toimistoja.
  • Kauppakeskus avautui 17.10.2019, rakennustyöt jatkuvat 2020.
  • Työmaalla perehdytettyjä henkilöitä hankkeen aikana noin 18 000.
  • Triplan korkein kohta nousee noin 100 metriin.
  • Triplan kokonaislaajuus on noin 183 000 kerrosneliötä.

Skyddan toimittaman suojainkontin valikoimaan ovat kuuluneet suojaimet laidasta laitaan kuten kertakäyttöhaalarit, silmiensuojaimet, käsineet ja putoamissuojaimet. Lisäksi joillekin aliurakoitsijoille toimitettiin pienempinä kokonaisuuksina suojainkaappeja.

– Suojainten saatavuus ja käyttömukavuus edesauttavat niiden käyttöä.  Kun kuluvia suojaimia – kuten viiltosuojahanskoja – on jatkuvasti saatavilla, nopeutuu työntekokin, Triplan työsuojelupäällikkö Erno Martin sanoo.

Hän toteaa, että kokonaan ei ilman tapaturmia selvitty, mutta tehtyihin noin kymmenissä miljoonissa laskettaviin työtunteihin, on hyvin hoidettu työturvallisuus myös vaikuttanut tehokkuuteen sairauspoissaolojen vähyyden kautta.

Oikein valittu suojain lisää työn tehokkuutta

Skydda Marko Heikkinen Triplan työmaallaTriplan työmaa on tullut tutuksi Skyddan Marko Heikkiselle, kun suojainkonttia on pitänyt täydentää jopa useamman kerran viikossa.

 Skyddan aluepäällikkö Marko Heikkinen oli mukana projektissa alusta lähtien ja yhteistyössä YIT:n työturvallisuusasiantuntijoiden kanssa päätettiin suojainkontin valikoima.

– Suojainvalikoimaa rakennettaessa pitää ottaa huomioon tarvittava suojaustaso, toiminnallisuus ja soveltuvuus työtehtävään. Oikein valitut suojaimet lisäävät työtehokkuutta turvallisesti ja toimivat apuvälineenä työntekoon.

Erno Martin kehuu myös YIT:n käytössä olevaa kuvastoa, josta on helppo tutkia Skyddan suojainvalikoimaa jo etukäteen.

– Suojainkontin yksi merkittävä etu on siinäkin, että saatoimme myydä aliurakoitsijoille suojaimia, mikäli heillä oli suojainpuutteita.

Skydda toimitti suojaimia ja koulutti suojainten käyttöön

Työturvallisuutta hoidettiin työmaalla noin parinkymmenen hengen voimin. Triplan turvallisuustiimit myös kiersivät aktiivisesti työmaalla katsomassa, että asiat ovat kunnossa. Suojainten toimittamisen lisäksi Skydda myös koulutti suojainten käyttöön ja korkeiden paikkojen työskentelyn aikana opastettiin putoamissuojien käyttöön.

– Lisäksi valjaskatsastus tehtiin kaksi kertaa vuodessa. Osallistuimme myös valjaiden ankkuripisteiden suunnitteluun työmaalla, Heikkinen kertoo.

Työmaalla vallinneen positiivisen ilmapiirin lisäksi sekä Martin että Heikkinen kehuvat yhteistyön sujuneen hyvin, tiedonkulku pelasi ja suojaimia oli jatkuvasti kattavasti tarjolla. Tarpeita ennakoitiin puolin ja toisin ja viestintä sujui. Triplan työmaa palkittiin vuonna 2018 Rakennuslehden vuoden 2018 työmaana.

Skydda suojainkontin valikoimaaSkyddan suojainkontissa on kattava valikoima erilaisia suojaimia ja sieltä saa nopeasti uudet käsineet rikkoutuneiden tilalle.

Suojainkontin valikoima elää työmaan mukana

Kontin suojainvalikoima muuttui työmaan vaiheiden mukaan. Työmaan ensimmäisten vuosien aikaan pilaantunutta maata poistettiin noin 500 tuhatta tonnia.  Työvaihe vaati täysin erilaisia suojainratkaisuja kuin sitten esimerkiksi myöhemmin tehty korkean paikan työskentely.

Lisäksi työmaalla työskenteli lähes 70 eri kansalaisuutta.

– Suojainkontti helpotti pelisääntöjen kertomista ja teimme myös paljon kuvallisia ohjeita suojainten käytöstä. Ohjeistus lähti yleensä käsien pesemisen tärkeydestä, kun työskenneltiin pilaantuneen maan parissa, Erno Martin kertoo suojainkontin muista eduista.

Edeltävät pari viikkoa ennen kauppakeskuksen avajaisia työmaalla oli kaikkiaan jopa 4 500 työntekijää. Martinin mukaan ilman selviä pelisääntöjä ja yksinkertaisesti hoidettavaa henkilösuojausta, olisi työturvallisuuden takaaminen ollut mahdotonta.

Turvallisuuteen vaikutti myös jatkuva raideliikenne työmaan läpi. Hankkeen aikana vanha asema purettiin ja uuden aseman rakennustöiden aikana käytössä oli väliaikainen asema.

– Työmaiden aikana ei kertaakaan jouduttu tekemään junasiirtoja tai junaliikenteen keskeytyksiä, Martin mainitsee.

Haasteita ei työmaalta puuttunut. Viiden vuoden aikana olosuhteita oli monenlaisia helteisistä kesäpäivistä hyytäviin pakkasiin.

– Onneksi kattavasta valikoimastamme on mahdollista saada helpotusta sään aiheuttamiin haasteisiin. Esimerkiksi kesällä voi käyttää ilmastoitua kypärää ja kovankin pakkasen kestäviä viiltosuojahanskoja, Heikkinen toteaa.

Henkilönsuojaimia teollisuuden ja rakennussektorin käyttöön tarjoava Skydda on tehnyt Suomen suurimman rakennusyhtiön, YIT:n kanssa yhteistyötä jo parinkymmenen vuoden ajan. Skyddan suojainkontti on käytössä muillakin YIT Suomen työmailla.

Triplan työmaan suojainkontin varusteita brändeittäin

Arbesko – turvajalkineet
Builder – turvakumisaappaat
Cederroth – ensiaputarvikkeet
CleanAir – hengityksensuojaimet, puhallinsuojaimet hitsaukseen ja suodattimet
Cresto – valjaat ja putoamissuojaimet
Guide – viiltosuojakäsineet
Ergodyne – putoamissuojaimet, työkalujen varmistus ja putoamisen esto
Kask – suojakypärät
L.Brador – talvi- ja sadevaatteet, takit ja aluspäähineet, pipot
Peltor – kuulonsuojaimet
Reebok – turvajalkineet
Sundström – hengityksensuojaimet ja suodattimet
Uvex – silmiensuojaimet
Zekler – silmiensuojaimet, hengityksen- ja kuulonsuojaimet

Kirjoitettu 27/11/ 2019